Etusivulle

Sahalahti

« Takaisin
» Etusivu   » Toimintakalenteri   » Palvelemme ja toimimme   » Yhteystiedot   » Anna palautetta, kysy tai kerro!  

Riemua perhekahvilassa. Sahalahden perhekahvila on aivan keskellä kylää virastotalon alakerrassa.




Keväisenä puuhapäivänä riitti touhua askartelun merkeissä perhekahvilan tiloissa.

Etusivu

Tervetuloa Sahalahden yhdistyksen sivuille!

MLL Sahalahti toimii Kangasalan kunnassa entisen Sahalahden kunnan alueella. Toiminta-alueellamme asuu noin 2300 asukasta, ja tänne on muuttanut viime aikoina paljon uusia lapsiperheitä.

MLL Sahalahden toiminta-alue noudattaa entisen Sahalahden kunnan aluetta. Yhdistys jatkaa kunnanosayhdistyksenä 1.1.2005 tapahtuneen kuntaliitoksen jälkeen.

 

Mottomme on: tehdään itse ja ollaan yhdessä vanhempina muillekin kuin omille lapsillemme. Me emme jää odottamaan, että joku tekisi jotain, vaan teemme itse. Talkoilla ja vapaaehtoisesti saa aikaa hyvin paljon. Haluamme siis kasvattaa myös aikuisia vastuuseen muistakin kuin vain omista lapsistaan. Vain yhdessä tekemällä syntyy yhteisö. Kun jokainen tuo kekoon enemmän korsia kuin itse ottaa, keko kasvaa ja komistuu.

 

Tällä etusivulla on  luettavissa uusin jäsenkirjeemme. Seuraavalla sivulla on toimintakalenterimme, sen jälkeen on tietoa muista palveluistamme. Lopuksi tulevat yhteystiedot ja palautesivu.

 Tervetuloa mukaan toimimaan yhdessä lasten ja perheiden hyväksi!

 

 

 16.2.2010     MLL Sahalahti 

 Kevään 2010 jäsenkirje

  

Tammikuussa talven tuntua, lunta, huntua.

Helmikuussa hanki helmeilee.

Maaliskuussa maa vielä lepää.

Huhtikuussa kevät tuoksuu.

 

Vuosi 2010. Jokainen vuosi on aina uuden alku. Uusi vuosikymmen kuitenkin herättää meidät usein miettimään, mitä vuosikymmen tuo mukanaan. Siihen mahtuu paljon vuosia ja sitäkin enemmän päiviä, yksittäisiä, ainutkertaisia hetkiä kuukausien ja viikkojen rytmissä. Jokainen päivä voi tuoda meille uuden alun, sillä onhan päivämme arjenkin keskellä aina erilainen. Kun hyvä arki siivittää viikkoa, niin siinä mielikin voi levätä. Näitä hetkiä myös MLL:n toiminnan kautta haluamme tuoda perheiden, lasten ja sinun päiviisi, myös tänä alkaneena uutena vuosikymmenenä. Tosin ottakaamme niistä vuosi kerrallaan. Tähänkin vuoteen mahtuu satoja päiviä, jotka ovat täynnään elämän ihmeellisyyttä.  Tehdään yhdessä tästä vuodesta vuosi, jossa on paljon hyviä yhteisiä hetkiä.

Olemme saaneet hallitukseen kaksi uutta jäsentä, Emilia Nikkilän ja Elina Lehtisen.  Orivedeltä kotoisin oleva Emilia Nikkilä on asunut Sahalahdella viitisen vuotta. Perheeseen kuuluu myös puolitoistavuotias tyttö, jonka kanssa hän osallistui äiti-vauva –kerhoon. MLL:n toiminta on ollut Emilialle tuttua jo Oriveden ajoilta. Elina Lehtinen on asunut Sahalahdella neljä vuotta. Hänelle MLL:n toiminta tuli tutuksi aikana, jolloin perheen kolmesta lapsesta vanhin oli liikuntakerhoissa. 

Toivotamme uudet hallituksen jäsenet lämpimästi mukaan.

Syksyllä käynnistyneet liikuntakerhot jatkavat kevätkaudella. Lisäksi aloittelemme vauvamaalausta, johon innokkaat vanhemmat ovat tervetulleita aivan pienimpiensä kanssa. Odotettavissa värien maailmaa. Lisäksi pyrimme aloittamaan Sariolassa ohjattua touhutuntia 2004-2006 syntyneille, josta tarkemmat tiedot tapahtumakalenterissa.   Samalla suuntaamme syksyyn,  aktiiviseen toimintaan lasten parissa, sillä suunnitelmissamme on muskaritoiminnan aloittaminen.

Kevään tapahtumista laskiaissunnuntaita vietimme perinteisesti seurakuntatalon pihalla. Tarkoituksemme on myös pitää vapputapahtuma  30.4.  Lisäksi suunnittelemme perheretkeä Ähtäriin 30.5. Lehti-ilmoittelua kannattaa seurata, sillä ajankohtaiset tapahtumat pyrimme ilmoittamaan paikallislehdissä.  Oheisesta tapahtumakalenterista näet tarkemmin kevään aikataulut ja ohjelmat, kuin myös hallituksen kokoukset ja kevätkokouksen ajankohdan.

Tervetuloa mukaan yhteisiin hetkiin!  

 

Hallitus 2010:

Hanna Rönkkö (pj) Tanja Pitkäniitty ( vpj.),  Lea Pyyhtiä (siht.), Camilla Hakala, Marjo Kantola,  Anna Hampaala, Ulla-Maija Lindroos, Johanna Kuivanen, Taija Salomaa, Tiina Uskalinmäki, Elina Lehtinen, Emilia Nikkilä

 


 

 

MLL SAHALAHTI:

KEVÄÄN 2010 KALENTERI

  

PERHEKAHVILA
Ke klo 9-11.30 omissa toimitiloissa kunnanviraston alakerrassa


LIIKUNTAKERHOT
Sariolan koulukeskuksen liikuntasalissa:   

Ma klo 17-18, pojat 1-2 lk

To klo 20-21.30, pojat 7-9 lk

Pe klo 17.45 -19, pojat 3-4 lk

Pe klo 19-21, aikuiset

La klo 11-12, vapaa touhutunti alle kouluikäisille vanhempiensa kanssa

 

 

VAUVOJEN TAIDEMAALAUS

Sariolan nuorisotiloissa 6-12 kk:n ikäisille,  ensimmäinen kokoontuminen 23.2. klo 15. Tiedustelut ja ilmoittautuminen Irene Karanka 041-4576394

 

TOUHUTUOKIO

Sariolan liikuntasalissa 2004-2006 syntyneille tytöille ja pojille keskiviikkoisin klo 18-18.50, alkaen 17.2. Tiedustelut ja ilmoittautuminen: Johanna Kuivanen 050-4927900

 

 

KEVÄÄN TAPAHTUMAT

Laskiaistapahtuma su 14.2. klo 11-13 seurakuntatalon pihalla. Vapputapahtuma 30.4. Perheretki Ähtäriin 30.5.

 

 

KOKOUKSET:

Kevätkokous su 21.3. klo 18 perhekahvilassa. Hallituksen kokoukset su 21.2. klo 18,  su 21.3. klo 17.00, to 15.4. klo 17.00,  su 16.5. klo 18. Kokoukset pidetään perhekahvilassa.  
 


Muista myös:  MLL-TUOTTEIDEN välitys Tiina Uskalinmäki

KASTEMEKKOVUOKRAUS lisätiedot Hanna Rönkkö  

Sahalahti

  © Mannerheimin Lastensuojeluliitto - Palvelun tekninen toteutus Optinet Oy